keskiviikko 30. syyskuuta 2015

AVOCADO BANANA SMOOTHIE

IMG_0773

Jes vihdoin on koeviikko takanapäin! Tänään oli vielä bilsan koe, joka tuntui menevän hyvin. Sen jälkeen käytiinkin kavereiden kanssa testaamassa Lappeenrannan uusi Finnkino ja pakko kyllä myöntää, että kiva saada tännekin joskus jotain uutta. Kotiin päästyä päätin karistaa vielä kunnolla koeviikon ja stressin itsestäni pois. Nappasin toisen koirista mukaan ja lähdin vetämään pitkästä aikaa kunnon pitkän juoksulenkin hauvelin kanssa. Pakko kyllä myöntää, että oli ihanan virkistävää ja nyt on mielettömän hyvä olo.
Mutta nyt siis tämän postauksen aiheeseen. Ajattelin tulla jakamaan teille mun tän hetkisen lemppari smoothien ohjeen. Smoothiet on niin helppoja ja hyviä. Tämä esimerkiksi on täydellinen treenin jälkeen tai sitten vaan välipalaksi.

IMG_0769

Ohje on erittäin helppo. Ensin pilkon banaanin ja avokadon, sitten lisään maustamatonta jogurttia tai maitorahkaa. Lisään myös tummia leseitä ja maitoa siitä riippuen, kuinka paksua haluan smoothiesta. Sitten vaan kaikki blenderillä sekaisin ja valmis. Päälle vielä ripottelen hiukan lisää leseitä. Helppoa, hyvää ja kaiken lisäksi terveellistä!

IMG_0785 IMG_0781

Nyt mie meen lakkailemaan kynsiä ja valmistautumaan huomiseen koulupäivään. Rentoa iltaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti