tiistai 5. huhtikuuta 2016

BLOGI MUUTTAA


Niin kuin viime postauksessa jo vähän vihjasin, niin uudet tuulet tosiaan puhaltaa. Blogini tulee nimittäin muuttamaan uutteen Kaakkois-Suomen blogiportaaliin nimeltään Starbox! Starbox koostuu siis kaakkois-suomalaisista lifestyle-blogeista. Juttua löytyy niin muodista, kokkailuista, matkustelusta ja treenaamisesta. Huippua päästä mukaan tällaiseen blogiyhteisöön! Olen todella innoissani tästä.
Samalla päätin, että on hyvä hetki vaihtaa blogin nimeäkin. Nimenvaihtoa olen miettinyt jo kauemmin ja nyt hyvän tilaisuuden tullen päätin vaihtaa senkin. Olen käytännössä kasvanut tästä vanhasta nimestä ulos ja kaipasin jotain yksinkertaisempaa ja lyhyempää. Blogini tulee siis tästä eteenpäin kantamaan nimeä Emmaria.
Sisältö ei tule kumminkaan muuttumaan. Edelleen pääsette lukemaan miun samoja juttuja, mutta vaan uudesta osoitteesta.




Eniten olen innoissani uusista jutuista, mitä tämä muutos mahdollisesti tuo mukanaan. On virkistävää päästä tekemään blogia uudesssa ympäristössä tämän bloggerin sijaan. Toivottavasti kaikki lähtee hyvin käyntiin! Ja muistakaahan tulla seurailemaan miun juttuja uuteen osoitteeseenkin! 




Dress Bik Bok
Leather jacket Vero Moda
Shoes Seppälä
Bag Pieces
Hat H&M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti