lauantai 7. maaliskuuta 2015

Strasbourg, France

france2
france
france3
france4.1
france6
france12
france9
france10

Salut! Ensinnäkin pahoittelut, etten saanut ajastettua teille postausta. Tulin maanantaina vatsatautiin joten aika meni paranemiseen. Voitte vaan arvata kuinka paniikissa olin, etten ehdi parantua, vaan reissu jää väliin. Onneksi tauti meni nopeasti ohi ja tiistai keskiviikko yönä pääsin lähtemään! Tältä näytti ihana aurinkoinen Strasbourg. Kotiuduin siis viime aamuyönä kotiin ihanalta reissulta. Olimme siis koulun kanssa reissussa. Kävimme Euroopan parlamentissa, joka oli mieletön kokemus. Oli niin siistiä päästä keskustelemaan muista maista olevien nuorten kanssa ja kuulla erilaisia mielipiteitä. En ottanut parlamenttiin kameraa mukaan, vaan räpsin puhelimella kuvia. Muutenkin tuntui, että puhelimeen kertyi enemmän kuvia kuin kameralle. Ajattelinkin, että voisin tehdä puhelinpostauksen, ja avata siinä enemmän tuota Euroscola päivää.
Nyt kumminkin tiivistetysti reissusta! Lensimme siis aikaisin aamulla Saksaan Frankfurtiin, josta meillä oli bussi kyyditys Strasbourgiin. Ensimmäinen päivä meni siis matkustellessa, kaupunkiin tutustuessa ja yhdessä ravintolassa käymisellä. Illalla simahdimme jo hyvin aikasin nukkumaan. Seuraavana päivänä olikin hyvin aikainen herätys, sillä meidän piti olla parlamentilla jo 8. Euroscolan jälkeen illalla kävimme kaupungilla syömässä ja ihastelemassa Notre-Damen katedraalia. Loppu illan hengasimme kaupungilla ruotsalaisten poikien kanssa, jotka liittyivät seuraamme. Lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen suuntasimme seuraavana päivänä vielä kaupoille pyörimään ja ostelemaan tuliaisia ja vaatteita. Itsekin tein muutamia oikein hyviä löytöjä. Iltapäivällä lähdimmekin takaisin pimeään Suomeen. Oli kyllä masentavaa tulla auringon paisteesta tänne loskaan... Kotiin pääsin vasta joskus 3 aikoihin viime yönä.
Kokonaisuudessaan reissu oli siis erittäin onnistunut, enkä olisi millään halunnut palata Suomeen takaisin. Rakastuin myös Ranskaan oikein kovasti!  Nyt olo on hyvin väsynyt ja sekava, joten pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja tekstin sekavuutta. Nyt taidan suunnistaa sänkyyn ja katsoa jakson Gossip Girl:iä ja käydä nukkumaan. Hyvää yötä teille! 

4 kommenttia:

  1. Vitsit näyttää kivalta!

    http://oonajohannaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköstä! Koskaan en oo (vielä) Ranskassa käynyt, mutta näiden kuvien jälkeen into vaan kasvaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla, että tykkäät kuvista! Suosittelen kyllä Ranskassa käymistä kovasti :-)

      Poista